Radio Nova Juontajat

Radio Rock on omapäinen, hauska, itsevarma, yllättävä, tyylikäs, eikä kuitenkaan ota itseään liian vakavasti. Kuuntele arkiaamuisin Harri Moision ja Kim Sainion epäkorrektisti ajankohtainen Korporaatio. Äänessä myös Jone Nikula, Marce Rendic, Laura Vähähyyppä, Paula Rinta-Kanto, Jussi69 ja.

Radio Novaa on jälleen uudistettu ja aamushow muuttunut. Ovet käyvät juontajat lähtevät. Kertonee siitä että kanava on jonkinlaisessa kriisissä. Esimerkiksi Radio Rockin, Suomipopin ja Radio Aallon aamuohjelmissa on jo vuosia olleet samat juontajat ja hyvin toimii.

Helmiradio soittaa klassikkohitit 80- ja 70-luvuilta. Hyvää fiilistä sinulle tarjoilevat Ellen Jokikunnas ja Petra Kalliomaa.

Radio Nova liikenteessä -ohjelmasta tutut Jussi Halli ja Antti Haajanen yhdessä Traficomin Jussi Pohjosen kanssa käyvät läpi uuden tieliikennelain kiinnostavimpia muutoksia. Auta Antti! Auta Antti! -sarjassa Antti Holma vastaa kuuntelijoiden kysymyksiin. Siis ihan kaikkiin.

Radio Novan juontajat vanhetettiin – katso hauskat kuvat 24.04.2017 17:06 – Mikko Räsänen Viime viikonloppuna sosiaalisessa mediassa levisi hauska kuvagalleria , jossa Suomen tunnetuimpiin kuuluvat muusikot oli saatu näyttämään vanhemmilta FaceApp-sovelluksella (katso galleria täältä ).

Suomipop on aikuisille suunnattu suomalaisen musiikin ykköskanava. Radio Suomipop on ainoa suomalainen kaupallinen radioasema, joka soittaa vain ja ainoastaan kotimaisia hittejä ja klassikoita. Kuuntelijoiden rakastamat juontajat puhuttelevat samaa kohderyhmää kuin aseman tarjoama musiikki.

Radio Novan kesäaamun juontajat Janne Virtanen ja Silvia Modig aloittivat tänään lähetyksensä tuttuun tapaan klo 06. Arkikuukausina työpäiviin heräävät ihmiset ovat tuohon aikaan jo kuulolla, mutta nyt kaksikko mietti, miten paljon aamuvarhain heränneitä on.

Radio Novan suosikkijuontajat soittivat pilapuhelun.

Radio Novan Aamu-ohjelman juontajat Aki Linnanahde ja Minna Kuukka soittivat pilapuhelun Sarin.

Radio Nova ja Voice.fi ovat osa Bauer.

See more of Radio Nova on Facebook. Log In. Forgot account? or. Create New Account. Not Now. Community See All. 90,313 people like this. 84,346 people follow this. About See All. Tallberginkatu 1 C (4,761.01 mi) Helsinki 00180. Get Directions +358 10 806000. Contact Radio Nova on Messenger. www.radionova.fi.

Radio Novan iltapäiväjuontajat Niina Backman ja Anssi Honkanen paljastavat radio-ohjelmansa Facebook-sivuilla julkaisemallaan videolla tehneensä kollegalleen Esko Eerikäiselle melkoisen jekun. Myös Eerikäinen työskentelee radiokanavan juontajana, ja tämän kollegat saivat tarpeekseen miehen ”liian suuresta” työtuolista.

Elina Kottonen Tatuoinnit big brother kimmo Elina Kottonen. Radiojuontaja Elina Kottosen käsivarsien sisäpinnat ovat melkoisen tatuoidut kyynärtaipeesta alaspäin. Martina Aitolehti. Martina Aitolehden otti alavatsaansa tatuoinnin, jossa luki There were is will, there is a road. Metsään meni. Oikeasti lause kuuluu Where there is will, there is a road. Myöhemmin hän peitti mokan peittämällä sen jättikokoisella kuvalla. Elina Kottonen
Juhlapöydän Pastasalaatti Leivonnaiset ja piparit. Vegaanisia torttu- ja lehtitaikinoita, pullia ja pipareita. Hillot ja marmeladit ovat aina vegaanisia (lukuunottamatta Saarioinen mansikkamarmeledia, joka sisältää karmiinia). Elina Kottonen Tatuoinnit big brother kimmo Elina Kottonen. Radiojuontaja Elina Kottosen käsivarsien sisäpinnat ovat melkoisen tatuoidut kyynärtaipeesta alaspäin. Martina Aitolehti. Martina Aitolehden otti alavatsaansa tatuoinnin, jossa luki There were is will, there is
Thl Influenssa Kausi-influenssa on tänä vuonna ollut poikkeuksellisen vaisu. Silti asiantuntija arvioi Suomessa ainakin 500 ihmisen kuolleen tautiin meneillään olevalla kaudella. Moni riskiryhmään kuuluva. Heistä liki kaikilla on THL:n mukaan kuitenkin pitkäaikaissairaus. Valtaosa on alle 65-vuotiaita. Influenssaan kuolleet ovat kuitenkin yleensä iäkkäitä; esimerkiksi 2000-luvulla Suomessa influessaan kuolleista 80 prosenttia oli yli 75 vuotta täyttäneitä. Eri tauti kuin

Radio Novan Päivä. 4 908 tykkäystä · 28 puhuu tästä. Radio Novan Päivä tarjoaa juuri sen verran informaatiota ja viihdettä kuin päiväaikaasi sopii työn ja muiden tehtävien lomassa. Ma-to klo 10-14.

radio novan iltapäivä

Radio Rock on Sanoma-konserniin kuuluvan Nelonen Median omistama rockmusiikkiin painottuva valtakunnallinen kaupallinen radiokanava. Radio Rockin lähetys alkoi 1. tammikuuta 2007 keskiyöllä entisen Radio Cityn taajuudella. Ensimmäinen sen taajuuksilla soitettu kappale oli Metallican ”Master of Puppets”. Varsinaiset juonnetut lähetykset alkoivat 15. tammikuuta 2007.

radio nova

Minä Perhonen Minä Perhonen Japan Tokyo-based fashion and textile brand Min ä Perhonen was launched in 1995 by Akira Minagawa. A master at fusing Finnish-inspired aesthetics with Japanese craftsmanship, each season – whether it is homeware or textiles – has timeless appeal. Mutta tässäpä sitten toinen aamun perhonen, hänkin kasvihuoneen seinällä. kukas hän on? By vuokkis –

Radio Nova PORRASJUOKSUA - Juontaja Aleksi Valavuori

radio novan aamu face

Radio Novan palkinnot Radiogaalassa 2018: Vuoden radio: Radio Nova ”Radio Nova onnistui kokonaisvaltaisesti vuonna 2017 ja kanavalla tapahtui merkittäviä positiivisia muutoksia. Tiimihenki ja motivaatio kasvoivat, sekä uusia tekemisen tapoja luotiin. Nova saavutti vuoden aikana kovimmat kuuntelijaluvut ja siitä kasvoi suurin radiokanava.”

Radio Novan kesäaamun juontajat Janne Virtanen ja Silvia Modig aloittivat tänään lähetyksensä tuttuun tapaan klo 06. Arkikuukausina työpäiviin heräävät ihmiset ovat tuohon aikaan jo kuulolla, mutta nyt kaksikko mietti, miten paljon aamuvarhain heränneitä on.

Aspire aspire lounge helsinki vantaa acer aspire 1 Kuivanmaan Mökki Tuukka Taponen Yksitoistavuotiaalla Tuukka Taposella on selkeä tavoite: ajaa F1-autoa kilpaa. Tavoite ei ole mahdoton, mutta työtä se vaatii. Tuukka on erikoinen poika; hän aloitti auton ratissa jo kaksivuotiaana ja ensimmäiset kisat ajettiin kuusi vuotiaana, jolloin ikä sen salli. Nyt 11-vuotiaana hän ajaa kansainvälistä Academy Trophy-sarjaa

RADIO NOSTALGIAN PALUUKANAVATRadio Nostalgiaan saa viestinsä perille monella tapaa.Studion puhelinnumero on 092 600 600.Studioon voi laittaa sähköpostia osoitteeseen [email protected],ja suoraan juontajille: [email protected] löydät sivun alaosasta.Voit lähe

Radio Novan palkinnot Radiogaalassa 2018: Vuoden radio: Radio Nova ”Radio Nova onnistui kokonaisvaltaisesti vuonna 2017 ja kanavalla tapahtui merkittäviä positiivisia muutoksia. Tiimihenki ja motivaatio kasvoivat, sekä uusia tekemisen tapoja luotiin. Nova saavutti vuoden aikana kovimmat kuuntelijaluvut ja siitä kasvoi suurin radiokanava.”

Radio Nova on ensimmäinen valtakunnallinen kaupallinen radio Suomessa. Se on myös maamme tunnetuin kaupallinen radio. Aikuinen kuuntelija saa Radio Novalta fiksun hauskasti tietoa ja viihdettä sopivassa suhteessa. Laadukkaat uutiset, tarkat ja nopeat liikennetiedot, tunnetut juontajat ja paras. Contact Radio Nova on Messenger. www.radionova.fi.

Tuntematon Sotilas Musiikki Tuntematon sotilas herättää voimakkaita mielipiteitä. Parin viikon kuluttua Suomi on täynnä kriitikkoja. Aku Louhimiehen ohjaama Tuntematon sotilas herättää kansassa enemmän voimakkaita kuin ympäripyöreitä mielipiteitä, kirjoittaa kirjailija Antti Heikkinen. tuntematon sotilas 2017 näyttelijät Tuntematon sotilas on visuaalisesti upea mutta samalla todentuntuinen elokuva, jossa on realistista särmää. Taistelukohtaukset ja sodan kauhut on kuvattu uskottavasti. Vaikka tapahtumat ovat

– Tiedän, että Sarin toive olisi, että sen jälkeen soitto soi ja juttu lentää edelleen, koska hän oli rautainen ammattilainen. Meidän työtovereiden mahdollisuus kunnioittaa Sarin elämää ja uraa on tehdä edelleen tätä radiota sillä kunnianhimolla ja rakkaudella, joka Sarilla oli Radio.

radio nova lähetys

Ecovilla ekovillalevy Elina Kottonen Tatuoinnit big brother kimmo Elina Kottonen. Radiojuontaja Elina Kottosen käsivarsien sisäpinnat ovat melkoisen tatuoidut kyynärtaipeesta alaspäin. Martina Aitolehti. Martina Aitolehden otti alavatsaansa tatuoinnin, jossa luki There were is will, there is a road. Metsään meni. Oikeasti lause kuuluu Where there is will, there is a road. Myöhemmin hän peitti mokan peittämällä sen

radio novan iltapäivä

Pintxos Véritable institution de la cuisine basque, les pintxos, ou pinchos, sont des plats traditionnels élaborés en petites portions et dégustés au moment de l’apéritif.Le plus souvent piqués avec un bâtonnet en bois pour maintenir le tout, ils se servent habituellement sur un morceau de pain, à la différence des tapas qui sont servis dans des

Ilmettään raikastava Radio Nova nappasi riveihinsä yhden Suomen suosituimmista radio- ja tv-persoonista. TV- ja radiotöitä jo yli kymmenen vuoden ajan tehnyt Aki Linnanahde aloittaa aamulähetykset Minna Kuukan parina huhtikuun 4. päivä. Aamulähetyksiä muun muassa Radio Novalla, Radio Cityllä ja Radio Rockilla juontanut Linnanahde on kaivannut radion tekemistä. – Ajatukseni oli.